Tervetuloa Satakunnan selkäyhdistyksen sivuille!
Satakunnan Selkäyhdistys ry on perustettu vuonna 1998. Toiminta-alueena on koko Satakunnan maakunta. Jäsenmäärä on vuoden 2024 lopussa noin 140. Satakunnan Selkäyhdistys ry on Selkäliiton jäsenjärjestö. Liittymällä Satakunnan Selkäyhdistyksen jäseneksi olet samalla Selkäliitto ry:n jäsen ja saat käyttöösi kaikki jäsenedut.
Tavoitteenamme on tukea ja auttaa selkäongelmaisia henkilöitä sekä toimia selkäongelmien ennalta ehkäisemiseksi ja kuntouttamiseksi. Tavoitteen toteuttamiseksi haluamme tiedottaa selkäongelmaisia ja heidän omaisiaan sekä kaikkia selän hyvinvoinnista kiinnostuneita henkilöitä ajankohtaisista selkään liittyvistä asioista.
Kannustamme selän itsehoitoon ja liikkumiseen sekä muistutamme Selkäliiton vuosien 2024-2026 strategian mukaisesti siitä, että "Liikkuva selkä kantaa kauas". Kaikissa liikuntaryhmissä ohjaajina toimivat alan ammattihenkilöt. Suosituimmat jäsenaktiviteettimme ovat ohjatut vesijumpat ja kuntosaliryhmät. Lisäksi järjestämme satunnaisemmin muitakin selkäystävällisiä ryhmiä ja liikuntalajikokeiluja kuten, jooga- ja pilatesryhmä sekä tanssillinen liikuntaryhmä. Lisäksi järjestämme asiantuntijaluentoja, vertaistukitoimintaa, tiedotus- ja tapahtumatoimintaa osittain oman yhdistyksemme toimesta ja osittain yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa. Toiminnassamme huomioimme selkäongelmien kuntouttavan toiminnan lisäksi selkäongelmien ennaltaehkäisyyn tähtäävän toiminnan.
Jäsenmaksu v. 2025 on 25 €.

Selän hyvinvoinnin asiantuntija
Selkäliitto on vuonna 1988 perustettu kansanterveysjärjestö ja selän hyvinvoinnin asiantuntija. Liitto kannustaa jokaista omassa arjessaan edistämään selän hyvinvointia liikkuen ja muilla terveellisillä elämäntapavalinnoilla. Tuemme ja autamme paikallisia selkäyhdistyksiä kehittämään toimintaansa. Tuotamme tietoa ja materiaalia, neuvomme ja koulutamme yhdistyksiä.
Ajankohtaista

Yhdessä menoksi -ohjelma
syksy 2025
Kaipaatko kaveria liikkeelle lähtöön tai juttuseuraa tapahtumiin? Yhdessä menoksi-tapaamisissa tutustut uusiin ihmisiin ja maisemiin. Tule mukaan syksyn mielenkiintoisiin ja vaihteleviin tapahtumiin! Lisätietoja syksyn monipuolisesta Yhdessä menoksi -ohjelmasta:

Ilmoittaudu syyskuun Latinobic-soolotanssiryhmään.
- Tule kokeilemaan suosittua Latinobic-soolotanssia! Latinobic-tunti on sopiva yhdistelmä tanssitekniikkaa, musiikkia ja tanssia. Latinobic sopii kaikille vasta-alkajasta kokeneeseen liikkujaan. Lisätiedot
Selkäyhdistyksen kesäteatterireissu
Raumalle perjantaina 4.7. oli kaikin puolin onnistunut. Musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä maustettuna oli sitä mitä lupasikin: huikeat lauluesitykset, hieno bändi ja täysi katsomo tunnelman takeena.
Ulla-myrskykin oli jo laantunut, ja saimme nauttia esityksestä hieman viileässä mutta poutaisessa Rauman illassa. Matkat sujuivat mukavasti Top Liikenne Oy:n bussilla. Kiitos vielä kuljettajalle alla olevan kuvan ottamisesta.
Kiitos kaikille reissuun osallistuneille!

Kiitos kevään Yhdessä menoksi -tapahtumiin osallistuneille!
Satakunnan Selkäyhdistyksen Yhdessä menoksi -tapahtumat ovat liikuttaneet osallistujia kevään -25 aikana kävelyretkillä, taiteen parissa ja grillailun merkeissä. Lue lisää kevään liikunta- ja kulttuuritapahtumista:

Virkistysleiri Reposaaren Junnilassa 15 - 17.8.2025
Satakunnan Selkäyhdistyksen jäsenenä voit osallistua SataNeuron virkistysleirille Reposaaren Junnilaan.
Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet:
Seuraa meitä myös
Lisätietoja sekä informaatiota toiminnasta alla olevasta linkistä