Tervetuloa Satakunnan selkäyhdistyksen sivuille!
Satakunnan Selkäyhdistys ry on perustettu vuonna 1998. Toiminta-alueena on koko Satakunnan maakunta. Jäsenmäärä on vuoden 2024 lopussa noin 140. Satakunnan Selkäyhdistys ry on Selkäliiton jäsenjärjestö. Liittymällä Satakunnan Selkäyhdistyksen jäseneksi olet samalla Selkäliitto ry:n jäsen ja saat käyttöösi kaikki jäsenedut.
Tavoitteenamme on tukea ja auttaa selkäongelmaisia henkilöitä sekä toimia selkäongelmien ennalta ehkäisemiseksi ja kuntouttamiseksi. Tavoitteen toteuttamiseksi haluamme tiedottaa selkäongelmaisia ja heidän omaisiaan sekä kaikkia selän hyvinvoinnista kiinnostuneita henkilöitä ajankohtaisista selkään liittyvistä asioista.
Kannustamme selän itsehoitoon ja liikkumiseen sekä muistutamme Selkäliiton vuosien 2024-2026 strategian mukaisesti siitä, että "Liikkuva selkä kantaa kauas". Kaikissa liikuntaryhmissä ohjaajina toimivat alan ammattihenkilöt. Suosituimmat jäsenaktiviteettimme ovat ohjatut vesijumpat ja kuntosaliryhmät. Lisäksi järjestämme satunnaisemmin muitakin selkäystävällisiä ryhmiä ja liikuntalajikokeiluja kuten, jooga- ja pilatesryhmä sekä tanssillinen liikuntaryhmä. Lisäksi järjestämme asiantuntijaluentoja, vertaistukitoimintaa, tiedotus- ja tapahtumatoimintaa osittain oman yhdistyksemme toimesta ja osittain yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa. Toiminnassamme huomioimme selkäongelmien kuntouttavan toiminnan lisäksi selkäongelmien ennaltaehkäisyyn tähtäävän toiminnan.
Jäsenmaksu v. 2025 €

Selän hyvinvoinnin asiantuntija
Selkäliitto on vuonna 1988 perustettu kansanterveysjärjestö ja selän hyvinvoinnin asiantuntija. Liitto kannustaa jokaista omassa arjessaan edistämään selän hyvinvointia liikkuen ja muilla terveellisillä elämäntapavalinnoilla. Tuemme ja autamme paikallisia selkäyhdistyksiä kehittämään toimintaansa. Tuotamme tietoa ja materiaalia, neuvomme ja koulutamme yhdistyksiä.
Ajankohtaista

Lauantaina 13.9. klo 15 – 16.30 "Muistot elävät vanhalla hautausmaalla"
Tule mukaan Yhdessä menoksi -kaverien kanssa opastetulle kävelykierrokselle Porin vanhalle hautausmaalle.. Kierros aloitetaan Porin vanhan vesitornin vierestä Maantiekadun varrelta.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

Valtakunnallinen Selkäviikko 13 - 19.10.2025
Selkäviikon teemana on tänä vuonna "Satsaa selkääsi". Satakunnan Selkäyhdistyksen teemapäivä on selkäviikon torstaina 16.10. Lisätietoa ohjelmasta:

Sunnuntaina 2.11. klo 14.00
tutustutaan Yhdessä menoksi- kaverien kanssa
Teemu Muurimäen
Quarto di secolo-neljännesvuosisata uniikkipukuja -näyttelyyn Satakunnan museossa
Museokierroksen jälkeen osallistujille on tarjolla kahvi ja pulla museon kahvilassa. Ennakkoilmoittautuminen Silja Kuortti puh. 040 777 6043 tai sähköposti hannele.kuortti@gmail.com
Museokierros kahveineen on osallistujille maksuton!


Tervetuloa syksyn 2025 etävertaistapaamisiin!
Selkäliitto järjestää kolme selkä- ja niskaoireisille suunnattua etätapaamista Teamsissa. Jokaisella kerralla on oma teemansa. Voit osallistua yhteen tai useampaan tapaamiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu:

Pähkinänsärkijä - rakastettu jouluklassikko uudella twistillä.
Lähde tanssin ja musiikin maailmaan Pori Dance Companyn ja Pori Sinfoniettan johdattelemana. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Selkäyhdistyksen pikkujouluun:

Yhdessä menoksi -ohjelma
syksy 2025
Kaipaatko kaveria liikkeelle lähtöön tai juttuseuraa tapahtumiin? Yhdessä menoksi-tapaamisissa tutustut uusiin ihmisiin ja maisemiin. Tule mukaan syksyn mielenkiintoisiin ja vaihteleviin tapahtumiin! Lisätietoja syksyn monipuolisesta Yhdessä menoksi -ohjelmasta:
Seuraa meitä myös
Yhteystiedot ja palautelomake: